Kirjoitettu 28.10
Me kuljettiin hetki eri poluilla, tutustuttiin uusiin ihmisiin ja tajuttiin, ettei siinä ollut mitään järkeä. Minun uusi ihmiseni ei ollutkaan sellainen kuin ajattelin ja toivoin, enkä mie ollut sellainen kuin hän halusi. En kelvannut itkuisena ja rikkinäisenä, olin itsestäänselvyys ja vaan yks helvetin koriste. Ei kiitos. Lisätkäämme tähän yhtälöön vielä agressiivisuus. Esa sanoi monta kertaa, ettei tämä uusi ihminen kohtele minua niin kuin tärkeää ihmistä pitäisi ja niin sanoi miun ystävätkin. Oli tässä uudessa ihmisessä paljon hyvääkin, mutta liian paljon sellaisia puolia mitä en hyväksy keneltäkään.
Viime sunnuntaina romahdin. Itkin omaa typeryyttäni. Minkä helvetin takia erosin ihmisestä kuka ei ole ikinä halunnut minulle mitään muuta kuin hyvää, tullakseni kohdelluksi huonosti. Vihasin itseäni. Omaa typeryyttäni. Halusin vain, että kaikki olisi taas niin kuin ennen. Käytiin Esan kanssa keskustelu siitä, että erottiinko me oikeasti missään vaiheessa. No, ei erottu. Katsottiin vierestä kun toinen oli uuden ihmisen kanssa, toivoen että hän on nyt onnellinen sen uuden kanssa, tietäen ettei voitaisi elää ilman toisiamme. Puhuttiin pitkään, itkettiin ja mie pyytelin anteeksi. Lopulta sain nukahtaa meidän yhteiseen sänkyyn, tuttuun kainaloon tietäen, että vieressäni on nyt taas ihminen, joka tekisi mitä vain takiani. Tän koko tunnemyrsky paskan jälkeen arvostan Esan kiltteyttä suunnattoman paljon enemmän. Arvostan jokaista viestiä, kysymystä "onhan kaikki hyvin?" ja sitä tunnetta, että tiedän olevani rakastettu juuri tälläisenä.
Eilen Esa vei miut pois kotoa kaupungille, koska se tietää ettei miulle tee hyvää olla pitkää aikaa pois ihmistenilmoilta, sillä kotoa lähteminen muuttuu joka päivä hankalammaksi. Torin kohalla herra aukaisi suunsa "tiedä se, että teen kaiken sen etee, että sulla on hyvä olla. Mä en ole onnellinen jos sä et ole" Olin hyvin hämmentyny jo tästä. Illalla tämä sai jatkoa. Esa nousi mun vierestä, piti kädestä, katsoi syvälle miun hämmentyneisiin silmiin ja sanoi "Mä rakastan sua aina, annoin sun lähteä vaan sen takia, että olisit onnellisempi (liitä joku keksitty miehen nimi) kanssa. Mä en olis koskaa halunnu olla sun entinen. Haluun, ettei sun tarvii itkeä sen takia, että suhun sattuu. Silloin ku sulla on paha olla ja itket ja kerrot, että haluaisit kuolla ettei sattuis enää. Sen jälkeen kun mä saan sut hymyilemään, en osaa ees sanoa kuinka hyvältä se tuntuu. Tiedä se, etten katoa tästä ikinä mihinkää, me selvitään yhdessä kaikesta, mä lupaan tehdä sut ehjäksi ja lupaan opettaa sut lentämään taas, koska mä rakastan sua" Hetken kuunneltuani pillahin itkuun eikä se itku loppunu ihan heti. Oon muutaman kerran itkeny onnesta, mutta en oo koskaa aikasemmin itkeny rakkaudesta. Tämän jälkeen Esa yritti kertoa miksi rakastaa mua. Tultiin siihen lopputulokseen, ettei toisen ihmisen rakastamiseen voi kertoa yhtä syytä. Sitten Esa kertoi 35 asiaa, minkä takia rakastaa miua. Herran ei tarvinnu hirveesti päätään vaivata tai miettiä, niitä asioita vain tuli.
Me ollaan Esan kanssa selvitty jo kaikennäkösestä ja päätettiin selvitä tästäkin, sekä jokaisesta kuopasta mitä on vielä edessä tällä meijän yhteisellä polulla. Oon monesti lähteny juoksemaan ongelmiani karkuun, mutta Esan kohdalla en aijo enää luovuttaa. Vastoinkäymisethän vahvistaa, eikä meijän suhde oo ollu pelkkää vääntämistä. Esa on tuonu miun hullunkuriseen elämääni paljon rakkautta. Siinä missä mie oon äkkipikanen kiukkupussi Esa on rauhallinen ja tasanen. Kun meinaan vetää nollasta sataan sekunnissa Esa rauhottelee ja kysyy miulta, onko nyt hirveen järkevää vetää pienestä asiasta niin suurta hernettä nenään ku oon imasemassa. Ollaan tosi samanlaisia, mutta meissä on myös vahvoja vastakohtia. Elämä jatkuu ja me selvitään mistä vaan yhdessä. Jälleen kerran kiitos elämälle tuosta hölmöstä miehestä, joka ei luovuta miun suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti