maanantai 2. toukokuuta 2016

" tärkeintä on se, ettei pelkää epäonnistua"

Koko miun kehossa virtaa puhdas onnellisuus. Nyt tuntuu, etten ees osaa selittää tätä kaikkea, mut mie yritän nyt kuitenki. 

Jatkan siis viikko sitten maanantaina alkanutta teema, jonka nimi on yrittäminen. Toissa viikko meni nukkuessa ja säheltäessä. Olin aivan pelko perseessä sunnuntai-iltana, että miten helvetissä mie jaksan maanantaiaamuna herätä tai tiistaiaamuna tai sitä seuraavana jne. Nyt istun olkkarin sohvalla pirteenä, ylpeenä ja täynnä intoa. Miulla on vasta eka viikko takana. Silti oon ylittäny itteni. Viisi koulupäivää putkeen, viisi aikasta herätystä. Jollekkin se on arkea, mutta miulle se ei oo sitä ollu kohta kahteen vuoteen. Tää on saavutus miulle. Oon tottunu olemaan ja menemään miten sattuu, miulla ei oo ollu aikatauluja tai odotuksia täytettävänä. Oon eläny tyhjää ja helppoa elämää sen suhteen, että kalenteria on ollu koskematon, ilman mitään merkintöjä. Nyt päässäni on päällimmäisenä ajatus, mitä siellä ei oo ollu pitkään, piiiitkään aikaan. Se ajatus on: mie oon ihan käsittämättömän ylpeä itsestäni. Voin kertoa sen epäröimättä sekunttiakaan.

Viikko sitten maanantaina alotin koulun. En pelänny koulua itseään, en sitä millanen ryhmä miulla on, mitä kursseja on edessä. Epäilin ainoastaan itseäni. "Onko miusta tähän?, onko tää nyt miun juttu?, osaankohan mie mitään?". Pitkästä aikaa tunnen olevani siellä, mihin kuulun ja opiskelevani sitä, mistä tykkään ja minkä koen omakseni. Miulla on pien, kymmenen ihmisen ryhmä. Kaikki ihmiset vaikuttaa mukavilta ja helposti lähestyttäviltä. Mitä muutakaan ne tyypit vois olla kun vuoden päästä meillä kaikilla on taskussa todistus, joka osoittaa meijän suorittaneen myynnin ammattitutkinnon. Ei hissukasta, sulkeutuneesta tiukkapiposta oo myyjäks, eikä sellasta ees tähän tutkintoon valita. Kaikki vaikuttaa tiimipelaajilta, niin ku pitääkin. Myyminen on joukkoelaji. Toisia pitää kannustaa ja auttaa. Kukaan ei voi lähtee sooloilemaan tai olla kommunikoimatta. Homma ei vaan yksinkertaisuudessaan toimi sillee.

Tiedän mihin oon menossa elämässäni. Tiedän mitä haluun tehä ja miten. Ja kaikista tärkein, tiedän miten voin tehä miun unelmistani totta. Pelkkään unelmointiin pystyy kuka vaan, se on ilmasta eikä vaadi mitään muuta ku mielikuvitusta. Mie oon alottanu pitkän ja vaikeen matkan kohti unelmaani mikä on saanu pikku hiljaa kasvaa rauhassa miun sisälläni. Miulla on kaikki edellytykset tulla helvetin hyvä myyjä ja markkinoija. Vaikka eräs ihminen sanoikin, ettei tässä koulutuksessa minkä alotin oo mitää järkeä. Ettei myyjäksi kannata opetella, jos ei sen lahjan kanssa oo valmiiks syntyny. Menneisyys-Marikki olis varmaan heittäny hanskat tiskiin, vetässy selälleen lattialle ja kiskassu ilmoille vuosisadan itkupotkuraivarit. Mutta, se mitä toi negatiivinen kommentti sai miussa aikaan oli uhma, näyttämisen halua ja omalaatuinen itsevarmuus. Mikäs olis sen parempaa ku näyttää sinua epäilleelle ihmiselle, että se oli väärässä? ;)

Viime torstaina sain kuulla luennon rohkeasta ja periantamattomasta naisesta, Tiina Hoskarista, hänen itsensä kertomana. Tuo mahtava ja aito tyyppi on käyny läpi uskomattoman matkan alalta ja ammatista toiseen. Nyt Tiina on yritys nimeltä Kuvitellen. Sivulta voi lukea lisää, jos joku kiinnostui edes vähän, tarina on enemmän kuin mielenkiintoinen. Tiina käytännössä keksi itselleen ammatin ja määrätietoisesti pisti pystyyn yrityksen. Hän puhui avoimesti yrittäjyydestä, kaunistelematta asioita. Mieleen painui se, että hän tienaisi enemmän työttömyystuilla tai edellisissä työpaikoissaan. Silti Tiina tekee sitä mitä rakastaa eli on graaffinen fasitoija. Hän käytti tuosta hyvinkin epäselvästä ammatinimikkeestä muutamaa muutakin synonyymia, mutta miun päähäni piirtyi vahva mielikuva siitä, että hänen ammattinsa ja osaamis alueensa on onnellisuus. 

Hänen tarinansa loi minuun uskoa siitä, että jokainen voi tehdä sitä mistä tykkää ja minkä osaa. Vielä joskus miekin sukellan yrittäjyyden maailmaan, pistän oman firman pystyyn. Menestymisennälkäni on tällä hetkellä suurempi ku koskaan ennen. En usko, että opiskelu olis niin mielekästä tai, että siihen löytyis motivaatioa jos oppimisen kautta ei tähtäis johonki. Nyt mie opiskelen sellasta asiaa, mille on käyttöä. Tän tutkinnon avulla miulla on suuri mahdollisuus päästä sinne, minne mie tahon.

Huomasin koulusta lähtiessäni keskustelevani ryhmäläiseni kanssa markkinoinnista, myynnistä ja yrittäjyydestä. Ahmin itseeni keskustelun aikana uusianäkökulmia, kyseenalaistin väittämiä ja etsin mahdollisuuksia menestyä.

Miun muutos koheltavasta teinistä, kohti menestyvää aikuista on alkanut. Tämä matka tulee vaatimaan miulta paljon töitä, mut oon valmis siihen, enkä tän valmiimmaks ikinä tuu. Mie tahdon olla paras siinä, mitä tykkään tehä. Mie tahon olla niin hyvä myyjä, että eskimotki ostais miulta lunta.