Isä, mulla pullopostia ois, voisitko hakea mut täältä pois?

Et katso silmiini, vaan suoraan minusta läpi.
Et löydä sanoja, ne ovat mieleltäsi piilossa.
Vanha sairas mies tuijottaa sikaaria, joka ei enää pala,
silti yrittää keuhkoihinsa imeä pehmeää savua.
Siinä sinä nyt olet.
Isäni.
Minua pelottaa, voisitko ottaa minut syliisi?
En tiedä, onko se enää ikinä mahdollista.
Nyt minä talutan sinua,
etsin eteesi turvallisen reitin.
Olet siinä, aivan lähellä.
Mielesi on jossain liian kaukana.
Kesken lauseen itket.
Pelkäät ulko-ovea.
Oikeastaan sitä,
kuka sieltä on tulossa.

Et tunne kosketustani.
Näet vain käden kädelläsi.
Pelkäät, että sinut hylätään.
Isä rakas, kukaan ei voi ymmärtää,
kuinka paljon haluaisin,
sinun vielä kerran
halaavan minua takaisin.

Toivon olkapäällesi istumaan enkelin.
Rukoilen puolestasi.
Jos joku kuulee hiljaisen pyynnön,
ymmärrä, että pieni tyttö tarvitsee vielä
tuota sairasta miestä.

Rikoit minua vastaan.
Sinulla ei ollut minulle aikaa.
Mutta minä en sinua hylkää.
Siinä kohtaa olemme erillaisia.

Isä taistele, vaikka minä en edes tiedä,
mitä vastaan sinä sodit.>

Mielen murtaja

Antaisitko minulle hetken aikaa,

puhaltaa pois pahaa ilmaa.

Sekunniksi unohtaa maailman.

Nielen kyyneleet,

ja selkäsi takana syljen ne pois.

Rikon mieleni, rikon hymyn.

Piilotan sirpaleet,

hautaan surun silmiesi edessä.

Et saa nähdä heikkouttani,

koska en itsekkään sitä halua.

Lennän.

Karkaan.

Katoan.

Et sinä minua halua varusteltuna surulla,

koristeltuna mustilla ajatuksilla.

En löydä tälle sanoja, niitä ei oo. Kyyneleitä löytyy ja ei tuu loppuu.

Pelottaa.

Oon vahva.

tarpeeks vahva?

Enkö mie vois kerrankii olla tarpeeksi jotain.

Nään mustaa, valkosta ja harmaata.

Taas.

Antakaa jooko anteeks miulle.

En ehkä ookkaan super ihminen.